Helsingin Kellariteatteri
Etusivu Etusivu
Ohjelmisto Ohjelmisto
Jäsenet Jäsenet
Esittely Esittely
Yhteystiedot Yhteystiedot
Yleistä
Turvallisempi tila
Hallitus
Keikat
Pääsykokeet
Historia
F.A.Q.
Vierailut

Toiminta

Toiminta-ajatuksenamme on tekemisen kautta oppiminen. Teatterillamme ei ole erillistä taiteellista johtajaa tai linjaa - tekemistämme luonnehtii parhaiten sana vapaus.

Jokaisella klitsulaisella on mahdollisuus toteuttaa omia näkemyksiään teatterista ja tutustua sen kaikkiin osa-alueisiin esitysten valmistamisen ja tekemisen myötä.

Ensi-iltoja on vuosittain vajaa kymmenkunta. Jäsenet valitaan syksyisin pääsykokeissa. Teatteria pyöritetään talkoovoimin, palkattua henkilökuntaa ei ole teatterisihteeriä lukuunottamatta. Klitsu järjestää jäsenilleen myös koulutusta ja tarjoaa esiintyjiä erilaisiin tilaisuuksiin.

Kellariteatteri on yksi Helsingin kolmesta ylioppilasteatterista ja kuuluu Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:hyn.


Tila

Kellariteatterin tilat sijaitsevat Liisankadulla Helsingin Kruununhaassa. Tila on vuonna 1956 kunnostettu halkovajasta teatteritilaksi. Teatterisali on noin 40 paikkaisella katsomolla ja tunnelmallisilla kaariholvilla varustettu intiimi esitystila.

Kellariteatteri on tilana esteellinen; kellariin laskeudutaan portaita pitkin (9 x k. 15 cm) ja wc-tiloihin noustaan kapeita (l. 57 cm) portaita.  

Autamme mielellämme tilaan saapumisessa, joten jos käytät liikkumisen apuvälineitä tai haluat varata pyörätuolipaikan, otathan yhteyttä hallitukseen hallitus@kellariteatteri.fi.

Wc:t ovat sukupuolineutraalit.

 


Tue Kellariteatterin toimintaa liittymällä kannatusjäseneksi! 

Lisätietoa ja liittymisohjeet täällä.